torstai 7. toukokuuta 2009

Testauksen kohteista oppimismielessä

Olen pohtinut viime aikoina erityisen paljon kurssitarkoituksiin soveltuvan testattavan ohjelmiston valintaa. Tutkivan testauksen työkurssilleni viimeisille kierroksille pääsi kaksi vaihtoehtoa:
  • TestLink: testauksen hallinnan Open Source -työkalu
  • FreeMind: ideakarttatyökalu
Päädyin valinnassani Freemindiin.

TestLinkin osalta minulle itselleni testatessa kävi siten, että löysin itse asiassa kohtuullisen vähän bugeja, mutta suhteessa sitäkin enemmän puuttuvia ominaisuuksia. Kuten testaushallintatyökalut yleensäkin, tämä sai minut taas lähinnä toivomaan että toimisi jollain tapaa niinkuin minä toivoisin ja tukisi paremmin tutkivaa testausta. En pitänyt tausta-ajatuksesta jonka synnytin puolivahingossa, jossa kehittelin tapoja nyt kuitenkin tehdä ne asiat tällä työkalulla kun se kerran käsillä on.

Freemindin osalta valitsin 0.9.0 RC3 -version. Ajattelin alkuun että avoimen lähdekoodin projektit ovat paremman laadun maineessa kuin perinteiset suljetut ohjelmistot, ehkä tämä olisikin erityisen vaikea kohde sen osalta että virheitä olisi vaikea löytää. Kuitenkin osoittautui että vaikka itsekin valmistellessa tuli aika monta havaintoa tehtyä, 19 testaajaa huoneessa päivän ajan löysi niitä lähestulkoon liikaa. Tässä korostui se että kun laadussa on tarpeeksi toivomisen varaa, yksityiskohdat helposti piilottavat toisia alleen, ja laatukokemuksen perustaminen järkevälle tasolle vaatii aika paljon harkintaa.

Kurssin aikana jäin edelleen pohtimaan eteenpäin hyvää testauksen kohdetta oppimis- ja opetusmielessä:
  • Riittävän buginen ohjelmisto saa tuntemaan että sai jotain aikaan. Toisaalta sen kanssa pääsee aivan liian helpolla.
  • Liian bugiton ohjelmisto korostaa sitä että testaus voi olla myös varmistumista, eikä aina ongelmien metsästystä.
  • Täydellinen olisi sinänsä kompromissi näiden väliltä: jotain helppoa löydettäväksi, jotta saisi itsevarmuutta uusille ja epävarmoille. Enemmistö kuitenkin vaikeaa, silti virheitä sisältävää. Tekniikoille ja ajatusmalleille tarvitsee myös purtavaa, mutta vaikeus lisää opetukseen tarvittavaa aikaa.
Olisikohan paras tapa saavuttaa tämä alkamalla kirjoitella niitä FreeMindin bugiraportteja sisään projektin tietokantoihin? Kaikkiaan minusta pohjaksi erittäin lupaava ohjelmisto, näin niinkuin testauskohdemielessä.

1 kommentti:

  1. Tein välipäivini Testlinkkiin tietoturvatestausta, ja johan löytyi vaikka mitä. Näin sitä erilaiset testaajat löytävät erilaisia asioita. Jos mun pitäisi valita tietoturvatestauksen koulutukseen softa, se olisi tällä hetkellä ykkönen. Jos joskus satutaan samaan pöytään, voinpa demota mitä kaikkea hassua siitä löytyi ja miksi.

    Opensourcen laatu riippuu paljon siitä, kuinka laaja käyttäjäkunta on ja kuinka paljon yritykset panostavat siihen. Vapaa-ajalla harva alkaa tekemään kunnollista testausta. Useimmiten opensource päätyy vain käyttäjien testaamaksi.

    Jos löydät bugeja opensource-softasta, kohteliaisuussyistä kannattaa antaa palaute kehitysyhteisölle. Siinä hyötyvät kaikki.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Lukijat

Osallistujat