Eräs asia jota olen erityisesti tässä pohtinut on testauksen jostavuus, jota tarvitaan ketterän kehityksen mukana elämiseksi. Tähän pohdintaan minua inspiroi erityisesti eräs keskustelu (perinteiseen) hyväksymistestaukseen liittyen kun projektit tehdään "ketterin menetelmin".
Perinteisesti testauksen joustavuus tehdään jotakuinkin näin:
- suunnitelmia kokonaisuudelle ja yksityiskohdille laatiessa kaikki priorisoidaan
- suunnitelmiin rakennetaan mahdollisimman iso puskuri yllätyksille korostamalla testauskierroksia, korjaustarvetta ja regressiotestausta - käytännössä kuitenkin leikataan yleensä osa kokonaistoiveesta pois kun "ei niin paljon voi kuitenkaan testaukseen aikaa / työtä laittaa"
- joustotarpeen kohdalle sattuessa tiputetaan alemman prioriteetin asiat pois - jos kyetään. Monesti on käynyt niinkin että ne on saatu tehtyä esteiden vallitessa ja ne tärkeät jutut vielä odottaa tekemistään
- kun tiputtelu ei riitä, heitetään suunnitelma nurkkaan ja tehdään uusi, jotta saadaan aikaan parasta työtä käytettävissä olevien rajoitteiden puitteissa. Uusi suunnitelma voi olla "tehdään nyt vaan testausta kunnes on pakko lopettaa".
- keskitytään neuvottelemaan minimikorjauksista eli lasketaan laatua alimman mahdollisen hyväksyttävän laadun rajalle ja keskitytään siihen että kompromissi on edes jossain määrin tiedostettu
Tein oman alustavan listani esimerkeistä joissa huomaan että jouduttiin opettelemaan joustamaan monipuolisemmin testauskäytännöin jo ennen kuin ketterät menetelmät tulivat käyttöön.
- Testauksen ajurina lisäarvo, ei testitapauslista
- Suhtautuminen muutoksiin - saako virheitä korjata?
- Tiivis yhteistyö toteuttajien ja testaajien kesken
- Testauksen kuuleminen arvokkaana tiedonlähteenä
- Erikoistumisen keventäminen - komponenttitestaajasta sovellustestaajaksi
- Jatkuva ohjelmistotoiimitus asiakkaille koekäyttöön palautteen saamiseksi testauksen laadusta
- Säännöllinen, usein tapahtuva integrointi
- Vaatimuksista haetaan tukea, ei "oikeita vastauksia"
- Dokumentoinnista ennen tekemistä dokumentointiin tekemisen yhteydessä
- Laadusta puhuminen ryhmäkokemuksena
Etsimme kokeilujen kautta keinoja tehostaa testausta ja yhdessä projektissa sovittiin yhdessä sidosryhmien kanssa että vaivalla suunnitellut testitapaukset laitettaisiin projektin ajaksi sivuun.
Projekteissa yleensä käytettiin merkittävä osa ajasta olemassaolevien ominaisuuksien mukanaolemisen varmistamiseen, regressiotestauksella. Sitä oli optimoitu ja priorisoitu, ja tuloksena oli varsin järkevästi dokumentoidut testitapausmäärittelyt. Suhteessa testitapauksiin ja niiden prioriteetteihin, oli sovittu että tietyn prioriteetin testit pitää suorittaa ennen julkaisua kokonaisuudessaan ja toisen luokan osittain. Varsin perinteinen ja normaali tapa.
Sovimme kuitenkin käytännöksi projektissa sen että aikaa varattiin testaukselle saman verran suhteessa kehitykseen kuin tyypillisessä projektissa. Sen sijaan että testaajaa kannustettaisiin käymään läpi perustarkistukset, kannustus olikin virhekattavuuden maksimoimiseen. Tehtävänantona: löytäkää niin monta merkittävää virhettä kuin annetussa työmäärässä kykenette!
Tulokset löydöksille olivat merkittäviä. Virheet löytyivät sopivammassa aikataulussa suhteessa kehitykseen (jokainen päivä oli oman suunnitelmansa kohde) ja niitä löytyi enemmän.
Pieni muistutus siitä että kerta hyviä tuloksia ei tarkoita pysyviä tuloksia saatiin myös: yhden kerran puhtaan speksin tiputtamisen taktiikka toimi, kun perusidea kattavuudesta oli selkärangassa aiemman speksin käytön perusteella. Aika hoitaa muistin pyyhkimisen, joten tukirakenteita tarvitaan. Edelleen kuitenkin testejä joustavuusmielessä voi ohjata niiden tuottaman tiedon arvokkuuden perusteella.
Suhtautuminen muutoksiin - saako virheitä korjata?
Testauksessa on usein opittu varomaan ja välttelemään muutoksia. Jokainen muutos ohjelmistoon saattaa nollata siihen mennessä tehdyn testauksen perusteella saavutetun tietotason, erityisesti jos muutoksia tehdään ajattelematta kokonaisuutta.
Yleinen joustotapa, jossa muutosraadit päättävät mitkä muutokset ovat riittävän arvokkaita päästäkseen mukaan ja mitä vältetään, on joustoa riittävän laadun osalta. Se toimii mainiosti projektin loppuvaiheissa, mutta muutoksen välttäminen alusta saakka ei tunnu kovin joustavalta.
Kokeilimme ennen ketteriä menetelmiä projektissa vanhojen tunnettujen ongelmien priorisoimista mahdolliseen korjaukseen periaatteena "mihinkäs se olisi hävinnyt kun ei sitä olla ainakaan tarkoituksella korjattu". Toteuttajien ohjaus oli että korjata saa, siinä on hyvää listaa asioista joita voi toteuttaa jos on odotusaikaa. Kuitenkin toteuttajia muistutettiin myös siitä, että uusien vaatimuksien / ominaisuuksien edistäminen on tärkeintä.
Lopputuloksena saatiin korjattua satoja ongelmia ja asiakaslausunto laadusta: "betalaatu on parempaa kuin aikaisempi julkaisulaatu". Testauksen kannalta erityinen oivallus oli että varhaiset korjaukset itse asiassa helpottivat työtä, mutta meillähän olikin aivan erinomaisia toteuttajia vaikka joskus jotain yllätyksiä regressiomielessä tuleekin.
Tiivis yhteistyö toteuttajien ja testaajien kesken
Keskustelut testaajien sijoittelusta organisaatiossa vellovat yleensä suuntaan jos toiseenkin, mutta koin organisoinnista tehdyt valinnat yhtenä joustavuuden aikaansaamisen onnistumistekijänä. Kun testaajat ja toteuttajat olivat samojen henkilöesimiesten alaisia, nämä eivät voineet vahingossakaan rakentaa raja-aitoja alaistensa välille, vaan onnistumisen kriteerit olivat yhteisiä.
Pelkäsin jossain vaiheessa että tästä seuraisi testaajien siiloutuminen toisilta testaajilta, mutta itse asiassa testaajien yhteistyön saavuttaminen virtuaalitiimiajatuksin oli kertaluokkaa helpompaa kuin vastaava organisaatiossa toisin päin eli toteuttajien kanssa.
Joustavuudessa ei toki vielä ennen ketteriä menetelmiä menty niin pitkälle kuin että ehdotettaisiin että toimitaan päivittäin samoissa tiimeissä ja nähdään jakamaan tekemisiä päivittäin (aivan ihana käytäntö) tai että istuttaisiin vielä samoissa yhteisissä tiimihuoneissa niin että asioita voi tehdä koko ajan yhteistyössä niin tarvittaessa.
Testauksen kuuleminen arvokkaana tiedonlähteenä
Testauksen aseman ja arvostuksen olemassaolo auttoi paljon suuntamaan energioita parempaan ja tuloksia tuottavampaan suuntaan. Kun omaa eloaan ei tarvitse perustella joka välissä, ehtii yllättäviä asioita.
Asemaa arvokkaana tietolähteenä ei kuitenkaan saa jos ei sellainen ole. Testaus ei ole arvokas tietolähde lähtökohtaisesti. Muistin tämän erityisen selkeästi viimeaikojen kokemusten perusteella, jossa tuotettiin paljon dokumentaatiota heikolla uudelleenkäyttöasteella (vaikka uskottiinkin että voisi niitä ehkä hyödyntää myöhemminkin) ja vähän ongelmia korjattavaksi / käsiteltäväksi.
Arvokasta tietoa voi tuottaa varsin monella foorumilla. Erityisen tärkeäksi koin asiallisen toiminnan projektin ohjauksesta päättävässä ohjausryhmässä ja oikean julkaisulaadun - korkealla tietotasolla - tarjoamisen päätöksentekijöille.
Eikä fiksu testausta ymmärtävä "sponsori" korkealla organisaatiossa tee lainkaan pahaa toimintaympäristölle. Sellaisen olemassaoloa ei välttämättä edes tiedosta ennen kuin sen menettää...
Jatkuva ohjelmistotoimitus asiakkaille koekäyttöön palautteen saamiseksi testauksen laadusta
Jo ennen ketterien menetelmien käyttöönottoa vastineena huoleen siitä että tiedämmekö testauksemme perusteella oikeasti laadusta vai luulemmeko vaan kehiteltiin vastineita. Loimme eräässä projektissa jatkuvan betatoimituksen konseptin, jossa ominaisuuksia ja korjauksia toimitettiin säännöllisesti ihan oikeille käyttäjillekin. Tämä kokemus oli varsin arvokas miettiessä rakenteita miten ketterien menetelmien yhteydessä voitaisiin julkaista joka inkrementin päätteeksi.
Olimme aika huolissaan laadusta suhteessa inkrementtien aikana tiukaksi toisinaan priorisoitavaan testaukseen. Jonkin kerran tuli opittua painotuksista myös kantapään kautta löytämällä sisäisesti mahdollisia asioita ulkoisesti, mutta enimmäkseen tuli opittua että aivan niin monet asiat eivät todellakaan hajoa muutosten seurauksena. Ja muutoksista puhuminen tiimissä aidolla tahdolla asioiden hyvin tekemiseen on erittäin voimallinen käytäntö vähentämään varmuuden vuoksi -testauksen määrää.
Säännöllinen, usein tapahtuva integrointi
Muistaen joitain projekteja menneisyydessä muistan hyvin kuinka muutosta välteltiin. Erityisesti osana hyväksymistestauksia uusien versioiden saaminen testaukseen oli lähestulkoon mörkö. Muistan alistumistunteen kun hyväksyttiin kerran kahdessa viikossa suunnitellun version toimittamisen sijaan kaksi kertaa viikossa uusi versio ekalla viikolla, ja aina aloitettiin alusta.
Jatkuva integrointi ketterissä menetelmissä oli minulle varsinainen mörkö. Olin juuri jotensakin onneksi oppinut toimimaan vanhojen kokemusten jälkeen projektissa jossa harrastettiin säännöllistä, useita kertoja viikossa tapahtuvaa integrointia. Näihin versioihin sai melkein tietoa mikä muuttui versioiden välillä, ja yllätyksiäkin tuli.
En oman kokemuspohjani perusteella olisi uskonut että voisin muutamaa vuotta myöhemmin uskoa että jatkuva integrointi itse asiassa helpottaa testauksen työtä. Ja että matkalla kohti sitä tahdin tiivistäminen opettaa keskeisiä asioita testauksen joustavuudesta.
Vaatimuksista haetaan tukea, ei "oikeita vastauksia"
Projekteissa oli varsin yleinen testauksen joustavuutta helpottava käytäntö vaatimuksiin suhtautumisen kanssa. Sen sijaan että vaatimuksia olisi kohdeltu "tilausmäärittelynä", tuoteliiketoimintatausta oli auttanut projekteja jo tajuamaan että oikeita vastauksia loppukäyttäjien erilaisten toiveiden ja tarpeiden kanssa ei ole, vaan asioista on hyvä keskustella ja täydentää ymmärtämystä ajoissa.
Vaatimuksista ei siis haettu "oikeita tuloksia" ja testauksen absoluuttista vastausta, vaan lähinnä tukea kattavuuden ajatteluun ja inspiraatioiden lähtökohtaa.
Dokumentoinnista ennen tekemistä dokumentointiin tekemisen yhteydessä
Testitapausten dokumentoinnissa oltiin myös omaksuttu joustavampi käytäntö projekteille. Sen sijaan että olisi oletettu että testitapausmäärittely on valmis testauksen alkaessa, silloin oletettiin olevan valmiina ensimmäinen runko - sen hetken käsitys valmistelutyön perusteella.
Dokumentoinnin osalta ajatusmaailma oli projektin loppuhetkissä sekä tulevissa projekteissa - elinkaariajattelussa.
Erikoistumisen keventäminen - komponenttitestaajasta sovellustestaajaksi
Organisoinnissa vanhastaan palkattiin aina testaaja tiettyyn tarkoitukseen, yleensä tunnistettuun aukkoon. Se tarkoitti sitä että jokaisella testaajalla oli yksilöllinen työnkuva sen komponentin tai testaustason osalta mihin oli tullut rekrytoiduksi. Vaikka ei ollut erityisesti mitään syitä olla laajentamatta suppeaksi muodostuvaa erikoistumista, jotenkin rekrykuponkien tiedot koettiin ohjaavina.
Iso joustavuuteen liittyvä oivallus oli kun usean eri toisiinsa liittyvän komponentin testaajat alettiinkin nähdä sovellustestaajina omien komponenttiensa erikoistuntemuksella, jota oli tarkoitus levittää saman sovellusalueen kolleegoille. Ja kun tätä oivallusta vielä laajennettiin ymmärtämällä sovellustestaus järjestelmätestauksen näkökulmana, saatiin vähennettyä vielä vähän lisää testauksen sisäistä erikoistumista.
Laadusta puhuminen ryhmäkokemuksena
Viimeisenä, mutta ei toki vähäisimpänä jousto-oivalluksena listasin laadusta puhumisen mittareiden lisäksi laadullisesti. Ryhmän kokemusten ja tuntemusten yhteenveto auttoi määrällisen aineiston tulkinnassa ja ohjasi projektista päättävää ohjausryhmään syvällisempiin ja järkevämpiin päätöksiin laadusta. Toki oli tarpeen muistaa, että meistä kaikille aikataulu oli laadun kokemuksen suurimpia kriteerejä, josta ei kevein perustein haluttaisi joustaa... Projektit ovat erilaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.