Olen viettänyt iltaa lukien arvostamieni testausgurujen blogeja, pyrkien päivittämään tietojani siitä mitä maailmassa oikeastaan tapahtuukaan. Erityisen inspiraation pohdiskelulle löysin jälleen James Bachin blogista.
Olen viime aikoina kokenut jonkinasteista epämukavuutta lukiessani Jamesin kirjoituksia. James on pitkään ollut yksi ehdottomista testausidoleistani, ehdottoman taitava testaaja, joka myös kuvailee tekemisiään ja antaa sitä kautta muille mahdollisuuden ottaa valitsemiaan oppeja. Kokemani epämukavuus johti siihen että lähes raukkamaisesti päätin kirjoittaa suomeksi, kunnes uskallan asetella sanani niin etten päädy väärään keskusteluun.
James Bachin blogin viimeisin kirjoitus käsitteli James Whittakerin uusinta kirjaa, jota jokunen varsin merkittävä testausihminen, James Bach mukaanlukien, on pitänyt jonkinasteisena huijauksena. Varsinaista otsikon perusteella odotettavaa asiaa koettiin jossain arvostelussa olevan sivumäärällisesti liian vähän, ja viittausten puute tutkivan testauksen keskeisiin hahmoihin ei myöskään saanut suitsutusta. Ilmeisesti lisäksi koettiin että koko termiä käytettiin väärin.
Olen viime aikoina lukenut James Whittakerin kirjaa, ja edes luettuani toisten gurujen kommentteja, ei mielipiteeni kirjasta muuttunut. Minua ei haitannut että varsinainen sisältö oli ehkä lyhyessä osassa kirjaa, koska muukin sisältö oli minulle oleellista. Olen kahlannut läpi puolet, ja pitänyt siitä mitä olen lukenut. Olen lukiessa jäsentänyt omia ajatuksiani ja saanut uusia ideoita - myös rivien välistä lukien.
Palatakseni kirjoitukseni otsikkoon: miten testaus kehittyy? Jäin pohtimaan sitä että jos tutkivan testauksen jäsentämiseen liittyy pelko siitä että päätyy melko kovan kritiikin kohteeksi, uskaltaako sitä oikeasti asioita yrittää viedä eteenpäin? Kirjoittelin yhdellä listalla jokunen viikko takaperin tutkivan testauksen hallinnoinnin ajatuskehikostani, jonka huomasin olevan erilainen kuin sessiopohjainen testauksen hallinta, vaikka paljon samaa onkin. En vielä säikähtänyt, mutta muistissa on tuoreesti että kun keskustelun avaa, siinä saa samalla sitoutua mahdollisesti aikamoiseen pyöritykseen ja selittelyyn. Ehkä kyse on osittain siitä että englanti ei ole äidinkieleni, mutta ennen kaikkea kuitenkin kirjallisen viestinnän haastavuudesta.
Jos keskustelu käy liian kuumana ja ilmaisut vahvoina, aika iso osa ihmisistä vieraantuu keskustelusta. Aikaa ei vain ole riittävästi, ja oma luottamus taitoihin ja tietoihin horjuu, kokemuksista huolimatta. Auttaakohan tämä uudenoloinen ilmapiiri testausta kehittymään? Nakuttava tuntuma jossain vihjailee, että kohta on valittava gurunsa että ei saa aikaan keskusteluissa vahvoja torjumisreaktioita puolin ja toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.