Koodikoulussa Eficodella

Vietimme parituntisen Eficoden koodikoulussa tyttäreni kanssa. Nämä sessiot ovat tosi suosittuja, kaikki koodikoulut ovat aina loppuun buukattuja hyvin pian ilmoittautumisen aukeamisen jälkeen ja meillä kävi tuuri että olin eilen peruutuspaikkailmoituksen saapuessa heti postieni äärellä. 

Vaikka tyttöni ei sitä koodikoulussa ääneen sanonutkaan, tämä oli meille jo kuudes sessio. Niinpä sessioita alkaa vähitellen katsomaan vertailumielessä. Ja minä vedän sessioita itsekin #LearnWithLlew -tyyliin. 

Eficoden koodikoulu

Koodikouluun jokainen saapuu mukanaan oma kone ja oma aikuinen. Vastaanottajia talon puolestakin oli reilusti, jokaisella askeleella ohjaten että löysimme oikeaan paikkaan. Varsinaista kurssia piti (mies)koodarikaksikko, joka jo sai minut toivomaan että olisivat mallintaneet tässä kohden tasaisempaa sukupuolijakaumaa. 

Koodiopet kertoivat alkuun vähän yksinkertaisesti ohjelmoinnista (annetaan käskyjä tietokoneelle) ja avasivat yhden pöytäkoneen sisuskalut lasten tarkasteluun. Ja sitten lähdettiin omien aikuisten avulla valinnaisesti johonkin kolmesta vaihtoehdosta: Turtle Roy, LightBot tai Code.org:n Angry Birds -sokkelo.

Tyttöni jaksoi tehdä kuusi ensimmäistä Angry Birds -sokkeloa, kun kyseinen peli oli jo "tylsä". Koitimme LightBotia, joka ei sitten toiminut koneellamme. Näinpä päädyimme Turtle Roy:n pariin, joka lopulta miellytti kaikkein eniten.

 

Turtle Royssa parasta oli että sai kirjoittaa. Vaikka käskyt ovatkin englannista lyhennettyjä, pienen lunttilapun kanssa ne tarttuivat nopeasti ja oli kivaa kun tuloksena tyhjä kangas täyttyi omilla kuvioilla. Tehtiin ohjeista suoraan toistolla ja sekvensseillä neliö, muunneltiin neliöstä kolmio ja ympyrä. Ja rakennettiin sitten se tehtävänannon mukainen talon kuva komento kerrallaan. Aliohjelmien kanssa ehdittiin vasta aloitella, kun jo aika loppuikin. 

Eficode antoi lopuksi pikkukoodareille diplomit suorituksesta, joka oli ilmeisen tärkeä juttu. 

Vertailua sessioiden välillä

Olemme olleet nyt tosiaan erilaisissa sessioissa niin että tämä oli meille kuudes sessio ohjelmoinnin esittelystä ja ensikokemuksista. 

Kolme sessioista on ollut minun vetämiäni tyttöni esikouluryhmälle. 

Ensimmäisessä setissä teimme code.org:n koodituntia pariohjelmointina. Vaihdoimme neljän minuutin kellolla kumpi oli "ajattelija" ja kumpi "kirjoittaja", ja koneella ajattelu oli tosiaan Strong-style Pairing -periaatteen mukaisesti kiellettyä. Dynamiikka toimi ihan mahtavasti ja 6-vuotiaista oli toisilleen paljon apua, 14 lasta meni hyvin kahden koodiopen voimin ja tuloksena syntyi upeita Frozen Elsa & Anna -lumihiutaleita. 

Toisessa setissä teimme unplugged (tietokoneeton tekeminen) kuppirobotin ohjelmointia, ja hyvin opittiin laskemaan että montako siirtoa mihinkin kuvioon saatiin ja paperille syntyi upeita ohjelmia. Testasimme ohjelmia ryhmästä toiseen, ja aina välillä testatessa selvisi että robotti ei teekään ihan mitä ajatteli, jos askel tai vaikka alkutilanne ei olekaan sitä mitä koodatessa kuvitteli. Sain opetettua hiukan ajatuksia testauksesta ja oletuksista. Tätäkin tehtiin pariohjelmointina.

Kolmannessa setissä teimme oman äänisatukirjan. Suurin osa ajasta kului kuvia piirtäessä, jotka sitten skannattiin ja joiden päälle rakennettiin kerrontaa ja leikattiin yhteen omat äänet. Ohjelmointia sessiossa ei suoranaisesti tehty kun tarina ei ollut haarautuvat.

Kaksi muuta sessiota, joissa olemme olleet ovat olleet Linda Liukkaan järjestämiä. Pääsimme osallistumaan Hello Ruby -materiaalien leikkitestaukseen osallistuen Rubyn synttärijuhliin (ja tästä edelleen muistetaan mitä eroa on RAMilla ja ROMilla, ja kuinka ohjelmointi on sitä että minä päätän mitä tehdään). Ja aikaisemmin osallistuimme Hello Ruby -sessioon, jossa tarkasteltiin että  missä kaikkialla tietokoneita on, mitä tietokone on syönyt Raspberry Pi:n avulla sekä rakennettiin oma tietokone askartelemalla.

Kysäisin tytöltäni että mikäs sessio on ollut paras. Kuulemma se jossa ei tehty vain harjoitusta, vaan luotiin jotain oikeasti omaa. Ja code.org:n juttuja oli vaan kivempi tehdä kun niitä sai tehdä kaverin kanssa. Äiti ei ole yhtä hyvä, vaikka sillä olisi kuinka monta vastausta valmiina.

Session jäljiltä olen yhä enemmän sitä mieltä että tytöille ohjelmoinnin opettamisessa pariohjelmointi on erityisen tärkeää. Tyttöjä oli tässäkin sessiossa vain muutama, joten taidanpa itse vetää muutaman koodikoulun, jossa kiintiöitetään tyttöjä. Ja tytöillekin opetus pitää tehdä parina: mies-nais -parina. Koska koodaus tulevaisuudessa on tasa-arvoisin tehtävistä asioista, ja kiero jakauma nykyisin alalla on historiaa siihen mennessä kun ekaluokkalaiseni pääsee työtehtäviään valitsemaan. Eikös niin?

Voisiko työ muokkautua ihmisen mukaan?

Kirjoitin tänään työpäivän kesken paperilapulle twitterin inspiroimana seuraavan lauseen, jonka joku sanoi.

Luo työpaikkoja, jotka sopivat ihmisille; älä etsi ihmisiä, jotka sopivat työpaikkaan. 

Monesti kun etsimme sitä uutta duunikaveria, mielessämme on joukko kriteereitä, joita kaverin tulee täyttää. Ehkä moni ominaisuus on tiivistelmä omista ajattelemistamme hyvistä ominaisuuksistamme. Ehkä etsimme sitä mille oman onnistumisemme kohdistamme.  Ehkä kyseessä on ominaisuus, joka meiltä kaikilta puuttuu. Ja oli kyseessä mikä tahansa ominaisuus, olemme aina jotenkin kovin varmoja että tunnistamme sen ominaisuuden kun sen näemme ihmisessä haastattelutilanteessa. Tai ainakin tiedämme mitä olemme etsimässä.

Testauskentällä hakemuksista voi tosiaan päätellä ettei kukaan etsi minua. Ja silti tiedän hyvinkin tarkkaan että moni tarvitsisi minua, ei vain osaa hakea oikeilla sanoilla. Joillain organisaatioilla on kaltaisiani testaajia, ja ehdotus on että opettelepa pythonia, tai korvaamme sinut jollakulla toisella. Siinäpä mainio esimerkki siitä kuinka ensisijaisesti ihmisen pitää mahtua työpaikkaan eikä haluta / osata rakentaa työpaikkaa, joka sopisi ko. ihmiselle. Sillä mitä elämältään haluaa on väliä. Jos asioita tekee kun käskettiin, sydän ei ole mukana. Ja jos sydän ei ole mukana, kannattaa etsiä jotain missä se on mukana eikä kiduttaa itseään. Maailma kun on mahdollisuuksia täynnä.

Yritän aktiivisesti uskoa siihen, että ohjelmistokehityksen maailmassa ihmiset, joiden kanssa olemme töitä päätyneet tekemään ovat älykkäitä ihmisiä. Ihmisiä, joilla on kyky kasvaa monenlaisiin suuntiin. Suuntaa rajaavat enemmän intressit (mihin haluamme aikaamme käyttää kun se on niin rajallista) kuin taidot. Tahdolla oppii mitä vain, eikä tässä enimmäkseen kuitenkaan ihan rakettitieteen kanssa olla tekemisissä. Ja rakettitiedettäkin tekee ihmiset.

Kannattaisi ehkä katsella vähän että millaisia erilaisia ihmisiä ohjelmistokehitysmaailmassa on tarjolla ennen kuin päättää että tarvitsee taas yhden "superautomatisoijan". Ohjelmoijan profiilin tiimeihin jättämä aukko kun useimmiten ei ole automaation muotoinen, vaan näyttää enemmän kaikelta siltä mitä automaatio-ajattelun väliin jää.

Opin vuosi sitten termin "job crafting". Ideana on että kun meille annetaan työpaikka ja rajattu rooli, muokkaamme työn rajoja erilaisin tavoin itsemme näköisiksi. Mietin vaan että mitä voisikaan saavuttaa jos kevyen venyttämisen sijaan voisimme oikeasti etsiä miten panostaa parhaiten intressiemme puitteissa?

Tiedäthän mitä olet rekrytoimassa?

Minulla on maailman mahtavin työ testaajana. Saan toimia organisaatiossa, joka ymmärtää antaa ihmisilleen vapausasteita toiminnan kehittämiseen kaikella sillä luovuudella, mitä innostuneeseen ihmiseen mahtuu. Innostukseni ei ole laantumassa, 20 vuoden kokemuksella oppimisen ja aikaansaamisen liekki vain kasvaa. Ohjelmistojen laatuun ja testaukseen liittyvät tehtävät ovat tärkeitä, monipuolisia ja töissä saa tehdä asioita yhdessä toisenlaisten ihmisten kanssa yhteiseen hiileen puhaltaen.

Yksi asia minua tässä modernissa maailmassa vain surettaa. Ja se tiivistyy lähes kaikissa tämän päivän työnhakuilmoituksissa, joissa "päätyösi on testauksen automatisointi".

(Ilmoitustrendiin hyvä poikkeus Provelta, mutta he erikoistuvatkin oikeasti auttamaan organisaatioiden laatu- ja testausasioita onnistumaan ja tietävät mitä tekevät.)

Miksi tämä on ongelma tiivistyy hyvin Lanette Creamerin tuoreessa kirjoituksessa siitä miksei enemmän ihmisiä hae juuri sinun avaamaasi positioon. Rajasit juuri, tarkoituksella tai ilman, minun kaltaiseni asiantuntijan ulos.


Minun kaltaiseni testausasiantuntija tekee töitä kädet savessa löytäen tekemätöntä työtä, jota jotkut virheiksikin kutsuvat. Tekemätöntä työtä löytyy jo silloin kun ominaisuus on vasta pilke silmäkulmassa, ja kun sen tekee ajoissa toimii ohjelmistokehityksestä toimittaminen huomattavasti jouhevammin. Tekemätöntä työtä löytyy kun yhdessä rakennetaan porukalla, kun joku osaa katsoa asiaa käyttökokemuksen, arvon ja monipuolisten näkökulmien kautta niin että virheet eivät pääse koodiin saakka. Tekemätöntä työtä löytyy myös kun kriittisesti katsotaan että mitä tuli tehtyä, miten se toimii ja istuu jatkuvan oppimisen kautta muuttuvaan ymmärrykseen maailmasta teknologia huomioiden.

Minun kaltaisellani testausasiantuntijalla on vahva testauspohja, jonka päälle joskus rakentaa automaatiota. Mutta yleensä kaltaiseni asiantuntija tasapainottelee ajankäytön kanssa mahdollistaessaan loppukäyttäjälle ja muille sidosryhmille paremman laatukokemuksen eikä kiinnitä huomiotaan ensisijaisesti automaatioon.

Minun kaltaisellani testausasiantuntijalla on vielä erityispiirre tuon testiautomaation tekemisen suhteen. Ohjelmointitaitoisena yksilönä voisin valita mieluummin olevani yksi kehittäjistä ja jakaa sen automaatiovastuun niiden muiden kehittäjien kanssa. Voisin ottaa kehittäjän palkan ja arvostuksen ilman yleensä kokemaani taistelua ymmärryksestä, erityisosaamisen ja palkkahierarkiasijainnin osalta.

Minä olen tehnyt valinnan olla testaaja/testauspäällikkö/testausasiantuntija. Ja kun testaan aivojeni avulla, sosiaaliset taitoni auttavat minua hyödyntämään mahtavia kehittäjäkolleegoita aina kun olen nk. "pakettiauton lainaamisen tarpeessa" testausta automatisoimassa. Silloin kun olen kehittäjä, valmistelen mieluummin taustalla sitä maailmaa muuttavaa sovellusta, joka tekee minusta startup-yrittäjän, jos testauksen vetovoima omalta kohdaltani koskaan himmenisi. Kaikkeen kun ei kerralla yksi ihminen ehdi.

Kun hait kaveria, jonka ensisijainen toimenkuva on testauksen automatisointi, toivottavasti tiesit että et etsi kaltaistani testausasiantuntijaa. Etsit jotakuta, joka on lähtenyt kehittämään testauksen taitojansa toiseen, tärkeään suuntaan. Etsit jotakuta, joka tuottaa erilaiset tulokset kuin minun kaltaiseni testausasiantuntija. Tai sitten etsit todella kokenutta gurua, joka haluaa ja on ehtinyt opetella molemmat puolet.

Tiedäthän mitä olet rekrytoimassa? Testaus paranee automaatio edellä vain jos automaation taustalla on vahva testauksen osaaminen. Ja monessa tiimissä aukko on siinä testauksen osaamisessa ja tiimit ovat täynnä kehittäjiä joiden erikoisosaaminen on automaatiossa. Testaus on yksi ohjelmistokehityksen sovellusalue.

Testauksen verkkokurssi tammikuussa, kouluttajina Cem Kaner ja Maaret Pyhäjärvi

Vuosikymmenien opetuksen ja tutkimuksen tuloksena Cem Kaner, amerikkalainen testauksen guru, on paketoitunut BBST (Black Box Software Testing) -verkkokurssisarjansa. Tammikuun alusta käynnistyy Altom Consulting Oy:n järjestämänä BBST Foundations -testauskurssi, joka on täysin verkkopohjainen. Kurssitoteutuksella on vahva paikallinen tukijalka Suomessa ja Romaniassa. Kurssin tallenteet ja harjoitukset ovat Cem Kanerin käsialaa, ja Cem itse nähdään kurssilla myös läsnäolevana opettajana. Kotimaista väriä palettiin tuo Maaret Pyhäjärvi, joka ohjaa tarvittaessa kotimaisellakin kielellä vaikeissa kohdissa ja tarjoaa myös läsnäolo-opetusta paikallisesti. Kokonaisuuteen kuuluu mahdollisuudet tavata silmäkkäin Helsingissä, Tampereella ja Oulussa ja verkostoitua sitä kautta myös paikallisesti.

Kuukauden mittainen kurssi on tunti-pari opiskelua päivässä, ja sopii muotonsa puolesta mainiosti projektityön oheen. Kurssi ei ole helppo - tiukkaa asiaa, oikeita harjoituksia ja pohdintaa ryhmissä sekä loppukoe jonka kysymykset ennakkoon annettuina ohjaavat opiskelua asian oppimiseen. Verkkokurssi ei suinkaan tarkoita että olisit itseksesi omaan tahtiin tekemässä asioita, vaan ohjaus ja kanssakurssilaiset toimivat samassa puolikkaiden viikkojen rytmissä. BBST Foundationsin jälkeen voi halutessaan jatkaa syvemmälle mainioihin BBST Bug Advocacy, BBST Test Design ja BBST Domain Testing -kursseihin.

Miksi tälle kurssille?
- sopii mainiosti projektityön oheen jaettuna kuukauden mittaiseksi jaksoksi ja käsittelee tosielämän testausasiaa, opettaa todella paljon
- etäopetus tällä kurssilla tuo mukanaan sekä paikallisen kohtaamisen (Helsinki, Tampere, Oulu) että kansainvälisyyden verkossa, ja kurssin kustannuksiin ei tarvitse laskea matkustamista ja majoittumista.
- kurssia opettaa itse Cem Kaner, joka on testauskentän arvostetuimpia hahmoja, kts: http://kaner.com/?page_id=11. Kotimaisena opettajana toimii Maaret Pyhäjärvi, jolla myös on jonkinlainen asema testauksen opettajana ja edistäjänä Suomessa
- Ensimmäiset 10 ilmoittautunutta saavat interaktiivisen koearvostelusession Cem Kanerin kanssa, jolloin on mahdollista saada syvempää opetusta ja oivalluksia asioihin joita jo osaa mutta ei ehkä ole osannut korostaa kirjoitetussa tekstissä. Omaa aikaa Cemin kanssa ei ole liiemmin tarjolla, joten tästä pitää olla innoissaan.
- idealistit voivat tätä kautta tukea Cemin tarvetta rahoittaa jatkokehittämistä kursseille palvelemaan testausyhteisöä yhä paremmin. Cemin tekstimateriaalit ovat Creative Commons Share Alike -lisensoituja ja tukevat myös niitä joilla ei kenties ole kurssille ollut mahdollisuutta osallistua

Mitä sisällön puolesta saa?
- Ymmärtää miten testaus on erilaista erilaisissa tilanteissa, miten tarkoitukset ja tavoitteet eroavat riippuen siitä millaisessa projektissa tehdään töitä. Laajentaa omaa ymmärrystään ja rakentaa osaamista oman projektin kannalta oikeanlaisen testauksen valintaan.
- Muodostaa hyvän kokonaiskuvan testauksen perusteisiin, tuntien testauksen mahdollisuudet ja rajat, testauksen roolin mittaamisessa ja laajentaa omaa kykyään ajatella monipuolisesti testausta varten
- Vahvan teorian ja omaksumisen tukikysymysten lisäksi oikeita testausongelmia ryhmätöinä sekä loppukokeen tavalla joka tukee sisällön omaksumista. Kurssi on varsin erilainen kuin muut tarjolla olevat testauskoulutukset ja ehdoton täydennys niin kokeneen kuin kokemattoman opintopakettiin testauksesta.

AST BBST vs. tämä?
Association for Software Testing on kansainvälinen testausyhdistys, joka on useita vuosia järjestänyt Cem Kanerin materiaaleihin pohjautuen BBST Foundations, Bug Advocacy ja Test Design -kursseja. Jokin aika sitten AST:n ja Cemin tiet erosivat, ja viimeisimmät kehitystuulet ovat luonnollisesti mukana Cemin ylläpitämässä kokonaisuudessa. Cem perusti vaimonsa kanssa Kaner&Fieldler Associatesin, joka tekee siis kursseja ihan kaupallisesti - kuten tämä meidän toteutuskertamme. Olen itse erityisesti sen kannalla että tämä malli olisi "financially sustainable" - eli rahaa tarvitaan perustekemiseen että kehitys ei pysähdy kun siihen ei voida resurssoida.

Cemin uusin kurssi BBST Domain Testing on juuri pilotointivaiheessa, ja tätä kurssia ei AST:n kautta tule olemaan tarjolla. Olen ollut todella vaikuttunut katselmoidessani ko. kurssin työkirjaa - konkreettista, monipuolista, esimerkein valotettua oppia siitä miten testaajana analysoidaan erilaisia arvoja, joita testatessa voi ja pitää käyttää, apuja siihen miten valinnat tehdään. Tätä osaamiskeskeistä tulevaisuutta haluan olla mukana rakentamassa.

Kadonnut linkki

Luulen että viestissäni oli linkki kurssin ilmoittautumissivulle, mutta huomaan että sen jonnekin kadotin. Lisättäköön siis loppuun, että lisätietoja ja mahdollisuus ilmoittautua löytyy: http://altom.fi/services/training/bbst-foundations

Terveiset EuroSTAR 2013 -konferenssista

EuroSTAR 2013 -konferenssissa edustettiin Suomea kuulemma yhdeksäntoista testaajan voimin, ja henkilökohtaisesti tiedän törmänneeni näistä ainakin kolmeentoista. Suomalaiset olivat tälläkin kertaa vähemmistöä 950 osallistujan joukossa, joten laitetaanpa jotain tapahtumasta muistiin kotimaisellakin kielellä.

Vaikka olinkin tällä kertaa järjestäjäporukkaa, sen käytännön merkitys konferenssissa oli pikaisia lähinnä pikaisia lavavisiittejä. Olin asettanut omaksi tavoitteeksi yhden tutoriaalin ja keynote-puheenvuorojen lisäksi ihmisiin tutustumista testilabran ympärillä, joten sillä mentiin.

KEYNOTE -puheenvuorot
Sarjan avasi Laurent Bossavit puheenvuorollaan 'Skeptical Self-Defense For The Serious Tester Or, How To Call A $37 Billion Bluff'. Laurent on mahtavan kirjan 'Leprechauns of Software Engineering' kirjoittaja, joka on erikoistunut selvittämään erilaisten suosittujen tutkimustulosten todellisuuspohjaa. Tältä pohjalta Laurent opetti meille, miten torjua testaustyöelämän koulukiusaajia tavoitteena erinomainen ja järkevä testaaminen sen sijaan että valitaan olemassaolevista tutkimustuloksista hienolta kalskahtava mutta ei omaan järkeen käypä toimintatapa. Matikkahörhö minussa hihitteli kun Laurent kertoi että analysoidessaan kolmatta esimerkkiään hän käytti ensi kertaa vihastuksissaan p-arvoa. Ja yleisesti arvostin muistutusta siitä että nykypäivän ammattilaisen perusselviämiskyky on Google-Fu, jolla voi ampua alas yliladattuja väitteitä 'Weaponized claims'.

Toisena kuultiin Harry Collinsin sijaisena Robert Evansia otsikolla 'Testing Machines As Social Prostheses'. Sosiologipuhuja otti kantaa testaukseen sosiaalitieteen muotona, ja kävi läpi esimerkkejä siitä miten sosiaalinen ympäristö vaikuttaa esimerkiksi oikean toiminnallisuuden arvottamiseen, mainiolla esimerkillä siitä miten jatkaa sarjaa 2, 4, 6, 8. Se voi olla matematiikan oletuksin moni muukin numero kuin 10, ja jos kontekstina on futismatsi, oikea jatko voikin olla "who do you appreciate". Hiljainen tieto ja sen muotona erityisesti "collective tacit knowledge" jäi minun pohdintalistoilleni - on asioita, joita oppii vain osallistumalla testaajien sosiaaliseen piiriin ja näkemällä muita testaajia. Ja puhuttiin siitä, että kaikkea ei voi muotoilla säännöiksi tietokoneelle, tai ainakaan nykyisen kaltaisille tietokoneille jollei hyväksytä korjaustarvetta - "repair" on ihmisen mukanaoloa. Tekojalat on siis hyviä ja mahtavia, mutta ei niiden ole tarkoituskaan olla alkuperäisen oikean jalan suoria kopioita vaan täyttää osaa keskeisimmistä tarkoituksista.

Kolmantena ääneen pääsi Keith Klain, joka vetää testausyksikköä Barclays -pankille, otsikkonaan 'Creating Dissonance: Overcoming Organizational Bias Toward Software Testing'. Keith puhui vinoutuneista käsityksistä, jotka perustuvat osittaiselle tiedolle ja ennakkoluuloista, jotka perustuvat sille että tietoa ei ole lainkaan.  Hihittelin eturivissä kun Keith siteerasi konferenssin expo-alueen mainoslauseita, jotka ovat kyllä tosiaan varsin selkeästi suunnattu ihmisille jotka eivät tiedä mistä testauksessa on kyse. Olen kirjannut muistiin lainauksena "They're  not selling that crap to you, they selling that to my COO". Keithin oppina oli, että C-tason (CxO-roolit) tyyppien kanssa kannattaa opetella puhumaan testauksesta liiketoiminnan silmälasein, esimerkiksi testauksesta kannattaa mainita enemmänkin vaikka uudelle markkinalle siirtymisen riskien kontekstissa kuin jaella testiraportteja testitapausten ja virhemäärien osalta. Ja että ei riitä että organisaatiossa testaustyyppien esimiehen esimies arvostaa testausta, vaan että tukea täytyy rakentaa laajemmalle pohjalle.

Neljäntenä taikuri Ian Rowland viihdytti meitä 'Every Think is Possible' puheenvuorollaan puhuen IT:stä, eli siis 'Impossible Thinking'. Ian kannusti ajattelemaan laatikon ulkopuolelle ja sitä kautta saavuttamaan asioita jotka tuntuvat mahdottomilta. Ja siinä sivussa huvitti yleisöään tempuilla, kuten ajatustenluvulla.

Viidentenä kuultiin Fiona Charlesin puheenvuoro '“Get In There And Argue!” – A Questioning Tester’s Personal Journey', jossa Fiona kävi läpi erilaisia asioita joita hän on kyseenalaistanut testausuransa aikana. Myös tässä puheenvuorossa kannustettiin aktiiviseen toimintaan ja pohdittiin hyviä tyylejä esittää vaikeita kysymyksiä. Keskustelun yhteydessä hymyilyä herätti Fionan vastaus
"Tact is something I *thought* I would acquire by the age of 50."

Viimeisenä sarjassa puhui Martin Pol otsikolla 'Questioning the Evolution of Testing: What's Next?'. Martin kävi läpi testauksen vaiheita liiallisesta vapaudesta liialliseen rakenteeseen ja tasapainoa näiden välillä, puhui siitä että jossain vaiheessa vaatimukset ulkopuolelle olivat niin suuria että välillä tuntui kuin otsaan olisi liimattu "ei"-lappu. Ja muistutteli muuttuvasta maailmasta ja teknologiatrendeistä. 

Muita oppeja
Maanantaina hengailin James Bachin Rapid Test Management -tutoriaalissa, josta pystyi poimimaan kivoja pointteja jos ei häiriintynyt siitä, että mielikuvaksi muodostui koko ajan että puhuttiin testaajille managereista, eikä managereille siitä että miten vaiheittain voisivat omaksua uudenlaista hallinnointityyliä. Paras poiminta oli ehdottomasti vapaasti kääntäen "Ohjelmistokehityksen vetäjät sietävät paljon epävarmuutta siinä, kuinka monta virhettä ohjelmiin laitetaan sisään, mutta hyvin vähän siinä kuinka kauan testaus vie" - James Bach.

Tiistai-aamupäivänä pääsin nauttimaan Robert Evansin ja James Bachin yhteissessiosta sosiologian ja testausasiantuntijuuden kanssa, joskin jouduin olemaan poissa juuri siinä välissä kun pelattiin matkimispeliä jossa piti tunnistaa kokeneempi testaaja anonyymien vastausten perusteella muodostaen hyviä kysymyksiä. Monelta osin puhuttiin paremmin, tarkemmin ja syvemmin vastaavista asioista kuin myöhemmin keynote-puheenvuorossa.

Vedin myös tiistaina testilabrassa sessiota paritestauksesta, joka oli todella hauskaa. Minun keskeinen pointtini tätä valmistellessa oli paridynamiikkaan vaikuttaminen lähestymistavan valinnalla ja muuntelun tarve silloin kun parityötä tekee enemmänkin. Testilabra kaikkiaan oli ihan mahtava, jonkin tehtävistä kävi tekemässä ainakin 130 erillistä henkilöä ja lisäksi joukossa oli paljon nopeampia visiittejä. Toivottavasti vastaava nähdään taas ensi vuonna testauspäivien yhteydessä täällä suunnalla. 

Ainoan suomalaisen puheenvuoron veti Pekka Marjamäki, joka kertomalla hyvin henkilökohtaista tarinaa väsähtämisestään sai yleisönsä kyyneliin. Katselin tätä itse ehkä vähän eri perspektiivistä ja koin vahvasti että oikeampi ajankohta esitykselle olisi ollut kenties vasta ensi vuonna. Mutta yleisö sai hyviä muistutuksia siitä että apua voi ja kannattaa hakea ja että suuret haaveet voivat saada putoamaan korkealta, ja että itseään oman jaksamisensa osalta täytyy oikeasti osata kuunnella.

Suuri ylpeydenaiheeni oli Alexandra Casapun esitys, joka valittiin uudelleen vedettäväksikin. Ylpeydenaihe siksi, että Alexandra on minun testaajani, ja veti esityksensä upeasti läpi kahteen kertaan niin että kaikkiaan kuulijoita oli puolikkaan konferenssin verran.

Konferenssin parasta antia ovat aina kuitenkin keskustelut. Tapasin paljon testaajia ympäri Eurooppaa, ja istuin enimmäkseen uusien tuttavuuksien seurana. Ja toisinaan tuli hengailtua nimitestaajien kanssa. Muistiinpanoissa on pari esitystä, joista ainakin toinen pitää muotolla tässä vielä pikaisesti aikaisemmin lupaamakseni 90 sekunnin esitykseksi Software Testing Clubille.

Ladattuna testaustöihin - yhteisössä on voimaa.

Särähdyksiä ja testattavia oletuksia

Kuuntelin eilen ihmisiä Tampere Goes Agile -tapahtumassa ja mietin. Useammassakin kohdassa testaajan korvaani särehteli se mitä luulin kuulevani: pohdintaa siitä miten "perinteisistä testaajista" saataisiin tehtyä testauksen automatisoijia, vaikka sellaisia jotka osaa "copypasteta keywordeja"; miten näistä saataisiin tehtyä määrittelijöitä - yleensäkin jotain mitä he eivät nyt ole.

Toinen särähtelevä viesti oli ajatus siitä että jos testaajat olisivat mukana tekemässä määrittelyä esimerkein, he pystyisivät ennakkoon kertomaan kaikki ne asiat jotka kertoisivat havaintoina testatessaan. Kuunnellessani tämän suunnan viestejä muistin, miksi ensi kertaa koin kykeneväni itse hyväksymään tätä kehitysmallia paremmin kun se sai Gojko Adjicin tekstien lueskelun myötä oikean nimensä: määrittely esimerkein. Ei tämä mitään hyväksymistestiohjattua kehitystä ole, korkeintaan esimerkkiohjattua. Ja esimerkit eivät ole kaikki mitä hyväksyntään vaaditaan. Tämä usko esimerkkien täydellisyyteen henki jotenkin monen toteuttajataustaisen agilistin viesteissä ja onhan se kivan vapauttava ajatus että toteutetaan mitä on määritelty ja muu jää muualle.

Juttelin pitkään erään arvostamani kolleegaan kanssa. Keskustelu muistutti, että osana kokeilujani tehdäksemme hyvää määrittelyä esimerkein, minulla on hypoteesi testattavana. Minä uskon, että ohjelmisto puhuu minulle testaajana, olen oppinut kuuntelemaan sitä tavoilla joita on välillä vaikea eritelläkin. Se vihjaa mihin kiinnittää huomiota, antaa vinkkejä siitä kuinka moneen kertaan asiaa kannattaa eri silmälasein tarkastella. Esitän sille kysymyksiä ja se vastaa. Vastausten perusteella opin jotain mitä en tiennyt ennestään, ja käytän oppimaani rajallisen ajan suuntaamiseen sellaisiin asioihin joilla on merkitystä.

Puhun toki myös ihmisille, ja hekin vastaavat minulle sillä suoralla vastauksella, mutta olen aina testaajana kuunnellut myös vastauksen sivuviestejä: epävarmuuksia, selittämisen vaikeutta, välttelyä, hienojakoisia eroja toisten sanomisiin. Näistäkin opin, ja tarkastelen mitä ne käytännössä tarkoittavat keskustellen jälleen sen ohjelmistoversion kanssa.

Esimerkein määrittelyssä uskon, että inkrementin pienuus auttaa monessa asiassa. Minulla on edelleen se tuotekonteksti, tämänhetkinen ohjelmistoversio. Puhumme esimerkein siitä, mitä siihen lisätään. Mutta oletan, ja tätä aion myös osaltani testata, että avainesimerkit vangitsevat joitain juttuja jotka nostaisin esiin normaalisti testatessani mutta jättävät osan vangitsematta. Määrittely ja mielikuvitus ilman konkreettista herätettä testattavasta ongelmasta ei vain ole yhtä monipuolinen lähde testaajan osaamisten pohjaksi. Uskon toki että se on riittävä. Mutta, korvaani tulee vielä pitkään särähtämään, kun tutkivan testauksen roolia kuviossa ei ymmärretä. Mikään ei estä meitä varaamasta aikaa tutkivalle testaukselle, oppimisille ja reagoinnille - paitsi me itse ja uskomuksemme siitä mitä sprinteissä pitää tapahtua.

Olin muutaman vuoden poissa agilekentältä, kun minusta aiheesta puhujan tulee harjoittaa jotain puhumisensa suuntaista: Ilmarinen ei juurikaan harjoittanut ja käsiteltäväksi jäi lähinnä perinteiseen paluun aikaansaamat opit. Eilinen muistutti, että testausmielessä tällä kentällä on ammattikuntani kannalta tärkeää työtä tehtävänä. On se sääli jos testaajien osaamista ei nimikkeen ja ymmärryksen puutteiden vuoksi osata hyödyntää ja ketterän kentän tarvitsee kantapään kautta oppia monimuotoisen palautteen tekokkaan tuottamisen asiat. Automaatio on osa, mutta se ei ole näin iso fokus. Ja tietystihän on helppoa sanoa että se tuoteomistaja tekee tän tyyppiset jutut, ja harjoittelee ne taidot joita testausihmiset ovat nk. perinteisessä maailmassa hioneet.

Ja muuten, testauskentällä on testaajia, jotka suorittavat muiden suunnittelemia testejä rutiininomaisesti tarkistellen "automaation korvikkeita". Niitä jotka uskovat että vastaukset tulevat spekseistä, ajattelematta, itse oppimatta ja yhdistelemättä. Laitan sen luokan työn samaan laariin sen avainsanojen leikkaa-liimaa -ajatuksen kanssa. Kummastakin voisi kokonaan luopua.

Määrittely esimerkein, ensiaskeleita

Olen pöytälaatikkoprojektinani - muun ollessa vielä korkeampaa prioriteettiä - tutustunut aktiivisesti määrittelyyn esimerkein, SBE - Specification by Example, ja siinä erityisesti Cucumber/Gherkin -tyyliseen määrittelemiseen. Elävän dokumentaation - määrittelyn ja testiautomaation - yhdistämisen konsepti on varsin houkutteleva nykyiseen projektien kuukausirytmiin.

Minulla on tähän tutustumiseen oikeastaan kaksi motivaatiotekijää. Toinen lähtee siitä, että tiimini kehittäjät voivottelevat aika usein tehtävänantojensa epämääräisyyttä, ja tämä voisi olla tapa määrittää tarkemmin mitä muutosta esimerkein tavoiteltiinkaan. Toinen lähtee siitä, että kuukausisyklissä sekoaa, jos ei jotenkin saa sitä testiautomaatiota kuvioon ja mikään "erillinen projekti" ei vielä tälläkään kertaa tule kestämään elossa tiimini kanssa. Niinpä siis mietin aktiivisesti määrittelyn ja testiautomaation yhdistämistä.

Kirjoitin ihan lähiaikoina ensimmäisen kokonaisen esimerkkini ominaisuudesta ja laadin yleensäkin listan ominaisuuksista joita kyseiseen alueeseen voisi liittyä. Ajatukseni on, että sen sijaan että vielä koittaisimme tuotepäälliköiden kanssa alkaa tehdä määrittelyä esimerkein kaikelle uudelle, luotaisiin ensin vähän keskustelun pohjaa nykyisestä toiminnallisuudesta.

Ensiesimerkkini osui ominaisuuteen, jota juuri opiskelin testatessani sitä. Tutkin ja selvittelin miten se käyttäytyy, ja selvitellessäni kyselin toteuttajalta tarkoituksesta. Ja kirjasin esimerkiksi sen mitä opin. Testausheuristiikkoja vasten - yhdenmukaisuus - ominaisuus toimii ilman logiikkaa. Kyseisessä ominaisuudessa seurataan muutoksia kokonaisuuteen, ja nykytoiminnallisuuden mukaan kokonaisuuden muuttamista seurataan, mutta osan muuttaminen ei ole kokonaisuuden muuttamista. Ja muuttaminen muuttamalla on eri asia kuin muuttaminen poistamalla.

Näytin esimerkkiä projektipäällikkö / tuotepäällikkötasolla. Ensireaktio oli kysymys siitä kenen tälläisiä pitäisi laatia ja ajatus siitä, että ei näin tarkkaan tarvitse ainakaan kertoa ominaisuuksista tuotepäälliköiden toimesta. Mutta, mahtaa olla tuskaista jos ei kerrota, ja sitten lopulta minä testatessani speksaan kaikenlaista, mitä speksissä olisi alkujaan pitänyt / voinut ottaa huomioon.Tuotepäälliköt luottavat tiimiin toteutuksen yksityiskohdissa, koska yksityiskohtainen keskustelu vaatisi aikaa jota ei ehkä olekaan varattuna. Joskus luottamus palkitaan hyvällä toteutuksella. Ja joskus saa jotain vähän sinne päin. Mutta onneksi kaikkea voi vähitellen sitten muuttaa ja korjata.

Toisaalta oma ensireaktioni oli, että nämä asiat itse pienemmällä työmäärällä nostaisin bugiraportteina siitä että mitä erilaisia heuristiikkoja sitten emme noudattaneet tai millä tapaa toiminnallisuus vaan on käyttäjän perspektiivistä käsittämätön. Toisaalta pelkään, että en olisi tarpeeksi hyvä osatakseni myöskään ajatella noita asioita ilman toteutettua tuoteversiota, joka inspiroi minua testaamaan ja tutkimaan käyttötilanteen kannalta.

Meitä on kehitystiimissä vähän ja edestakaisin kirnuaminen syö motivaatiota sekä vähäisiä voimavarojamme. Jatkan siis hetken pöytälaatikkoprojektina ja esimerkein selvittelyä sen osalta miten tätä meillä saadaan oikeasti käyttöön.

Lupaan julkaista lähiaikoina speksit "nykytoiminnallisuudesta" ja "tavoitellusta toiminnallisuudesta". Ja muutenkin pitäisi kirjoittaa enemmän siitä, mitä olen jo tähänkin mennessä oppinut siitä kuinka tälläisiä speksejä yleensäkään kirjoittaisi.