Kirjoitin tänään työpäivän kesken paperilapulle twitterin inspiroimana seuraavan lauseen, jonka joku sanoi.
Testauskentällä hakemuksista voi tosiaan päätellä ettei kukaan etsi minua. Ja silti tiedän hyvinkin tarkkaan että moni tarvitsisi minua, ei vain osaa hakea oikeilla sanoilla. Joillain organisaatioilla on kaltaisiani testaajia, ja ehdotus on että opettelepa pythonia, tai korvaamme sinut jollakulla toisella. Siinäpä mainio esimerkki siitä kuinka ensisijaisesti ihmisen pitää mahtua työpaikkaan eikä haluta / osata rakentaa työpaikkaa, joka sopisi ko. ihmiselle. Sillä mitä elämältään haluaa on väliä. Jos asioita tekee kun käskettiin, sydän ei ole mukana. Ja jos sydän ei ole mukana, kannattaa etsiä jotain missä se on mukana eikä kiduttaa itseään. Maailma kun on mahdollisuuksia täynnä.
Yritän aktiivisesti uskoa siihen, että ohjelmistokehityksen maailmassa ihmiset, joiden kanssa olemme töitä päätyneet tekemään ovat älykkäitä ihmisiä. Ihmisiä, joilla on kyky kasvaa monenlaisiin suuntiin. Suuntaa rajaavat enemmän intressit (mihin haluamme aikaamme käyttää kun se on niin rajallista) kuin taidot. Tahdolla oppii mitä vain, eikä tässä enimmäkseen kuitenkaan ihan rakettitieteen kanssa olla tekemisissä. Ja rakettitiedettäkin tekee ihmiset.
Kannattaisi ehkä katsella vähän että millaisia erilaisia ihmisiä ohjelmistokehitysmaailmassa on tarjolla ennen kuin päättää että tarvitsee taas yhden "superautomatisoijan". Ohjelmoijan profiilin tiimeihin jättämä aukko kun useimmiten ei ole automaation muotoinen, vaan näyttää enemmän kaikelta siltä mitä automaatio-ajattelun väliin jää.
Opin vuosi sitten termin "job crafting". Ideana on että kun meille annetaan työpaikka ja rajattu rooli, muokkaamme työn rajoja erilaisin tavoin itsemme näköisiksi. Mietin vaan että mitä voisikaan saavuttaa jos kevyen venyttämisen sijaan voisimme oikeasti etsiä miten panostaa parhaiten intressiemme puitteissa?
Luo työpaikkoja, jotka sopivat ihmisille; älä etsi ihmisiä, jotka sopivat työpaikkaan.Monesti kun etsimme sitä uutta duunikaveria, mielessämme on joukko kriteereitä, joita kaverin tulee täyttää. Ehkä moni ominaisuus on tiivistelmä omista ajattelemistamme hyvistä ominaisuuksistamme. Ehkä etsimme sitä mille oman onnistumisemme kohdistamme. Ehkä kyseessä on ominaisuus, joka meiltä kaikilta puuttuu. Ja oli kyseessä mikä tahansa ominaisuus, olemme aina jotenkin kovin varmoja että tunnistamme sen ominaisuuden kun sen näemme ihmisessä haastattelutilanteessa. Tai ainakin tiedämme mitä olemme etsimässä.
Testauskentällä hakemuksista voi tosiaan päätellä ettei kukaan etsi minua. Ja silti tiedän hyvinkin tarkkaan että moni tarvitsisi minua, ei vain osaa hakea oikeilla sanoilla. Joillain organisaatioilla on kaltaisiani testaajia, ja ehdotus on että opettelepa pythonia, tai korvaamme sinut jollakulla toisella. Siinäpä mainio esimerkki siitä kuinka ensisijaisesti ihmisen pitää mahtua työpaikkaan eikä haluta / osata rakentaa työpaikkaa, joka sopisi ko. ihmiselle. Sillä mitä elämältään haluaa on väliä. Jos asioita tekee kun käskettiin, sydän ei ole mukana. Ja jos sydän ei ole mukana, kannattaa etsiä jotain missä se on mukana eikä kiduttaa itseään. Maailma kun on mahdollisuuksia täynnä.
Yritän aktiivisesti uskoa siihen, että ohjelmistokehityksen maailmassa ihmiset, joiden kanssa olemme töitä päätyneet tekemään ovat älykkäitä ihmisiä. Ihmisiä, joilla on kyky kasvaa monenlaisiin suuntiin. Suuntaa rajaavat enemmän intressit (mihin haluamme aikaamme käyttää kun se on niin rajallista) kuin taidot. Tahdolla oppii mitä vain, eikä tässä enimmäkseen kuitenkaan ihan rakettitieteen kanssa olla tekemisissä. Ja rakettitiedettäkin tekee ihmiset.
Kannattaisi ehkä katsella vähän että millaisia erilaisia ihmisiä ohjelmistokehitysmaailmassa on tarjolla ennen kuin päättää että tarvitsee taas yhden "superautomatisoijan". Ohjelmoijan profiilin tiimeihin jättämä aukko kun useimmiten ei ole automaation muotoinen, vaan näyttää enemmän kaikelta siltä mitä automaatio-ajattelun väliin jää.
Opin vuosi sitten termin "job crafting". Ideana on että kun meille annetaan työpaikka ja rajattu rooli, muokkaamme työn rajoja erilaisin tavoin itsemme näköisiksi. Mietin vaan että mitä voisikaan saavuttaa jos kevyen venyttämisen sijaan voisimme oikeasti etsiä miten panostaa parhaiten intressiemme puitteissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.