Vuodet testaushommissa ovat opettaneet, että testaajan tuottama lisäarvo ei ole lainkaan niin suoraviivaista, että testitapausten suunnittelun, suorituksen tai virhemäärien mittaamisella saataisiin kiinni sen tuottamasta arvosta. Testausnäkökulmalla ja testauksella on arvoa, se on hyödyllistä - usein.
Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Olen aistivinani että testaus on tullut muotiin erityisesti asiakas-toimittajasuhteissa jopa siinä määrin, että koen että näissä tilanteissa vastaan on osunut kohtia, joissa testausotsikon alla tehty työ ei ehkä tuotakaan kovasti lisäarvoa.
Jos testauksessa käytetään varsin mittava työmäärä, tuotetaan kertakäyttötestitapauksia ko. projektin näkökulmaan ja katselmoidaan niitä suurella panoksella ja lopulta ei juurikaan löydetä ongelmia, voi minusta jo perustellusti miettiä että olikohan panokset oikein asetetut. Etenkin, jos jälkeen tulevat testausvaiheet osoittavat, että löydettävää kuitenkin olisi ollut.
Jos kohdalle osuu projekti, jonka osalta on perusteltua sanoa ettei se testaamalla juurikaan parane erilaisten reunaehtojen vuoksi, onko enää järkevää suositella että kuitenkin testaukseen panostetaan, ja vielä suuremmassa määrin. Vai voisiko testausihminen suositella jopa testaajien poistamista ja muiden ratkaisijoiden lisäämistä? Voisiko otos olla kattavuutta parempi tavoite hyötyjä ajatellen?
Välillä jää sellainen fiilis kaivertamaan, että erityisesti testauspalveluja tarjoavat osaoptimoivat testauksen, eivätkä ajattele testausta osana arvoketjua. Samoja tavoitteita voisi edistää halvemmilla ja tehokkaammilla keinoilla. Vai onko testausasiantuntijan kädet tosiaan niin sidottu ettei lähimaailmaa saa nytkäytettyä lähemmäs raiteita? En usko.
